Kaikki Hyvin -palvelu

Kaikki Hyvin -palvelu on yksin asuville ja muuten tukea tarvitseville pertunmaalaisille, sekä kunnan vapaa-ajanasukkaille suunnattu palvelu, jossa alueen postinjakelusta vastaava yrittäjä pistäytyy sovitusti asiakkaan kotona tai mökillä. Samalla varmistetaan, että kohteessa on kaikki hyvin, sekä voidaan ottaa vastaan asiakkaan toivomuksia ja tarpeita palveluiden tai tuotteiden tilauksista.

Kotiovelle-kokeilun aikana palvelu on osallistujille maksuton. Haluamme ensivaiheessa selvittää, olisiko tällaiselle palvelulle kysyntää kuntalaisten, tai heidän pärjäämisestään huolestuneiden läheistensä, keskuudessa. Kokeilun päätyttyä, kun kiinnostuneiden määrää ja kustannuksia voidaan paremmin arvioida, palvelulle asetetaan hinta. Osallistuminen kokeiluun ei velvoita käyttämään maksullista palvelua. Palvelun sisältöön toivotaan ideoita ja tarpeita kokeiluun osallistuvilta.

 

Postiyrittäjän vierailuun voivat sisältyä mm. seuraavat tehtävät yksin asuvan seniorin kotona:

  • Asiakkaan kunnon tiedustelu ja mahdollisen avun tarpeen välittäminen eteenpäin.
  • Asiakkaan päivittäistavaroiden tilauksen kirjaaminen ja välittäminen eteenpäin.
  • Asiakkaan valmisruoka tarpeiden kirjaaminen ja välittäminen eteenpäin.
  • Asiakkaan kotiapu- tai talonmiespalveluiden kirjaaminen ja välittäminen eteenpäin.
  • Asiakkaan puhelin- tai mobiililaitehaasteiden selvitys tai kirjaamien ja välittäminen eteenpäin.

 

Postiyrittäjän vierailuun vapaa-ajanasukkaan mökillä voivat sisältyä mm. seuraavat tehtävät:

  • Mökkitien ajettavuuden tarkistaminen – lumen auraus jne.
  • Mökin ja lukkojen kunnon tarkistaminen.
  • Varmistaminen, että mökillä ei ole ylimääräisiä asukkaita.
  • Mökin lämmityksen laittaminen päälle.

Jos sinä itse, tai läheisesi hyötyisitte tällaisesta palvelusta, ota yhteyttä Kotiovelle-kokeilusta ja Kaikki Hyvin -palvelun kehittämisestä vastaavaan Mervi Lehtimäelle – puh. 044- 237 8756. Selvitetään yhdessä millaista palvelua te tarvitsette ja sovitaan menettelystä yhdessä postiyrittäjän kanssa. Postiyrittäjiä alueella ovat Pasi Salmikunnas ja Ilkka Ropa.